Pari vuotta sitten päästin lapseni Italiaan, jonne he sitten jumittuivat ylimääräiseksi viikoksi tuhkapilven takia (ks. "Tuhkaa ilmassa" 16.4.2010). Nyt sitten uskaltauduin laittamaan heidät taas matkaan, he käväisivät joululomillaan Ruotsissa. Ja eihän sekään matka ihan putkeen mennyt...

Einstein-lansun piti päästä Hollantiin. Tai siis minä ja hollantilainen Casper keksimme, että pitää, hra E. tuskin pohti asiaa sen kummemmin. Mietin, että se osaa äidinkielenään saksaa, Johan puhuu sille ruotsia sekä minä ja moni muu suomea, joten ei haitanne vaikka koira oppisi vähän hollantilaistakin puhetta. Lisäksi se on luonteeltaan mitä mainioin ja tulee toimeen toisten koirien kanssa. Mutta lentomatka oli ihan poissa laskuista, liian painava boxi, liian painava koira. Eikä hra E. ole oikein ollut oma itsensä viime kesän erään tietyn ukonilman jälkeen, joten ruuman lentomelukin pelotti.

Niinpä sain fiksun idean: Anna oli lomilla loppiaiseen asti ja Antonilla oli sopivasti muutama vapaapäivä, hehän voisivat uuden vuoden jälkeen heittää keikan Tanskaan asti, josta Casper sitten kävisi hakemassa koiran. Tuumasta toimeen, varasin maanantai-iltana 3.1. laivaliput ja koirahytin seuraavaksi illaksi. Mukaan lähti myös yksi kultsunarttu, joka oli menossa astutettavaksi samaan paikkaan. Menopeliksi he saivat Johanna-siskolta saamani farmari-Opelin, jonka takapenkit oli kipattu joten koirilla oli hyvin tilaa makoilla kyydissä.
Tiistai-iltana nuoriso oli ajoissa Turun satamassa, soitin ja varmistin. "Joo, kyllä me hyvin ehdittiin, mutta nyt me ollaan jonossa varapaikalla, koska et ole buukannut autoa" ilmoitti Anna puhelimessa. Kääk! Koirahytti oli ja paluumatkalle auto, mutta jostain syystä olin sekoillut varauksen kanssa ja auto olikin jäänyt maksamatta ja varaamatta. Vartti ennen laivan lähtöä he olivat yhä jonossa, joulun paluuliikenne näet... Uskalsin soittaa vasta tunnin kuluttua seuraavan kerran. Kyydissä olivat, mutta eivät erityisen iloisina: hra E. ei oikein pitänyt autokannesta, portaista jne. ja matka autolta hyttiin oli kestänyt... (Jos olisi ollut paku, koirat olisivat saaneet jäädä autoon, TKU-STO on niin lyhyt väli.) Juuri siksi yöksi povattu myrsky myös tuli täydellä voimalla, laiva oli keinunut oikein kunnolla, jopa Ahvenanmaan satama oli jätetty väliin kovan merenkäynnin vuoksi. Koirat olivat olleet levottomia koko yön, huonosti oli siis nukuttu. Laiva oli puolisen tuntia myöhässä perillä, mutta siellä olivat ja matka kohti Tanskaa saattoi alkaa.

Kultsun omistaja oli lainannut navigaattoria, ja se ryhtyi reippaana opastamaan ulos satamasta. Paitsi että... nyt Anton soitti ja kertoi, että autosta levisi kytkin. Härreguud! No minä soittamaan Bosselle Tukholmaan, jospa vaikka olisi vapaapäivällä. No ei ollut, mutta hän ystävällisesti etsi lähimmän korjaamon ja neuvoi heidät sinne. Matkaa oli vain pari kilometriä, ykkösellä köröttivät. Eihän mikään korjaamo suostunut ottamaan työtä, töitä oli buukattu moneksi päiväksi etukäteen. Sitten menin itse netistä etsimään korjaamoita samalta alueelta ja löysinkin useita. Soitin yhteen, jossa vastannut tyyppi sanoi, että heillä ei ole firma lainkaan auki tänään, hän sattuu vain rassailemaan omaa autoaan täällä. Äiti-ihminen onnistuu joskus vakuuttamaan vieraan mekaanikon: "Voi kiltti, lapsiraukkani ovat siellä ihan yksin, tulivat aamulaivalla Suomesta ja matkaa pitäisi päästä jatkamaan. Kumpikaan ei ymmärrä autoista mitään ja heillä on kaksi isoa koiraakin mukana. Siitä on varmasti vain vaijeri katkennut, eihän se nyt iso homma olisi. Kiltti, eikö nyt rahalla saisi...?" Lopulta miekkonen suostui katsomaan ja käski ajaa auton sinne. Vaijerihan se oli, mutta varaosat piti hakea jostain ja he lupasivat auton valmiiksi vasta neljään mennessä iltapäivällä. Myrskytuuli puhalsi Tukholman kaduilla, A & A & koirat olivat väsyneitä huonosti nukutun yön jäljiltä, eikä kahden koiran kanssa ole kiva palloilla päivää kaduilla. Anton ilmoitti, että tämä oli sitten viimeinen kerta, kun hän lähtee kuskaamaan koiriani yhtään mihinkään. Onneksi vieressä oli hotelli, niinpä he ottivat sieltä huoneen ja nukkuivat päivän koirien kanssa :-) 

Kahdeksan tunnin viivästyminen aiheutti sen, että he eivät millään ehtisi enää Tanskaan asti. Paluuliput oli buukattu torstai-illaksi, sillä Antonin piti olla töissä jo perjantaina päivällä. Mietin kuumeisesti, miten tämän nyt saisi järjestymään. Olisihan täysin tyhmää roudata koiria takaisin Suomeen, kun ne kerran olivat jo Tukholmassa asti (= käyttää auto kytkinremontissa Ruotsissa ja ottaa sinne kaksi koiraakin mukaan...). Kävin Ruotsin Landseeryhdistyksen sivuilla katsomassa, tuntisinko ketään Etelä-Ruotsissa asuvaa lansuihmistä. Ja kas, sihteeri Bodil sattuu asumaan reilun sadan kilometrin päässä Helsingborista. Minäpä soitin hänelle ja kysyin pokkana: "Tahtoisitko ottaa tänä iltana kaksi vierasta koiraa teille hoitoon ja ajaa ne sitten autolla Tanskaan viimeistään lauantaina?" HIH! Selitin hänelle koko jutun ja yhdessä totesimme, että A & A eivät millään ehtisi perjantai-illaksi takaisin Tukholmaan, jos alkuperäisen suunnitelman mukaan ajaisivat. Bodil keskusteli miehensä kanssa ja – käsittämättömän upeaa! – lupasi hoitaa homman! Tämä on juuri sitä koiraihmisten välistä solidaarisuutta, pulassa olevia autetaan jos vain voidaan, ihanaa! 

Herätin lapset soitolla iltapäivällä, nyt oli jo paljon iloisempaa jengiä. ICA-kaupasta oli ensin haettu eväät ja uni oli maittanut. Kerroin mikä oli matkan seuraava etappi. Auto oli valmiina sovittuun aikaan, ja matka kohti Etelä-Ruotsia alkoi. Naviin uudet speksit ja baanalle! Matkalle osui ikävä lumipyry, eikä tuo tie muutenkaan ole maailman mielenkiintoisin ainakaan iltapimeällä. Anna sentään soitti Jönköpingin läheltä, että nyt ohitetaan "Pöppis-rauniot". (Kun Annan kanssa haimme Pööpin kymmenen vuotta sitten otin hänestä ja pennusta kuvan noilla raunioilla.) Loppupäässä he tietenkin eksyivät, ja olivat perillä vasta puolen yön maissa. Mutta Bodil & Sune ottivat koirat vastaan, olisivat tarjonneet ruokaa ja yösijankin, mutta A & A päättivät palata saman tien takaisin, jotta ehtisivät aamuksi shoppailemaan. Olivat sitten nukkuneetkin autossa jossain matkalla, nyt kun koiratkin olivat poissa ja tilaa oli. 

Aamulla he soittivat pirteinä ja pyysivät etsimään netistä jonkun kauppakeskuksen Norrköpingistä. Siellä he sitten viettivät päivänsä ja ehtivät hyvin iltalaivaan. Perjantaina kotiin palasi kaksi väsynyttä matkalaista, kyllä olin iloinen! Bodil soitti ja kertoi, että heilläkin menee hyvin, koirat ovat ok. Ruotsissakin oli perjantaina pyhäpäivä ja he lähtivät aamulla kohti Tanskaa, koirat menisivät pariksi päiväksi sinne. Tanskassa asuva hollantilainen pariskunta taas veisi ne sunnuntaina Casperille Hollantiin, samalla kun kävisivät katsomassa tulevaa pentuaan. Illalla tuli puhelu Tanskasta ja viesti Ruotsista – kaikki kunnossa.

Jopas oli monimutkainen matka niin koirille kuin ihmisille! Casper sitten soitti sunnuntai-iltana ja kertoi koirien olevan ok. Sen jälkeenkin on tullut viestejä, Einstein on kuulemma mainio ja on kotiutunut oikein hyvin.

Tietysti minulle tulee nyt vähintään yksi astutuspyyntö viikossa, kun se ei olekaan Suomessa...