Juttelin erään koiraihmisen kanssa landseerien Suomen-historiasta. Jotenkin hän onnistui saamaan minutkin taas innostumaan vanhoista asioista. Samalla hän muistutti tärkeästä asiasta: elävä historia koiristamme on läsnä tasan niin kauan, kuin ne alkuaikojen koirat nähneet ihmiset ovat yhä läsnä. Hän tutki KoiraNetistä landseerien tietoja 1980-luvulta, ja kysyi: "Sinä olet siis nähnyt nämä koirat ihan elävänä?" No juu, olenhan minä. Ihan elävänä muistan kaikki ensimmäiset Suomeen tulleet, ja aika monet niiden jälkeläisistä myös. Mutta ketäpä se enää kiinnostaisi. Niistä kun ei välttämättä saa tietää googlesta tai facebookista, niin sittenpä sellaista tietoa ei edes ole tai ei ainakaan tarvita...

Jos joku landseerharrastaja ei ole sattunut lukemaan Suomen Landseeryhdistyksen 20-vuotisjuhlakirjaa, niin voin tässä nyt kertoa ne tärkeimmät alkuvuosista: Ensimmäiset kaksi landseernarttua tulivat Suomeen vuonna 1977 Brittein saarilta, nämä sisarpuolet Harraton's Sea Panda ja Harraton's Sea Thistle olivat rekisteröity newfoundlandinkoiriksi, mutta niiden isä oli saksalainen uros Lasso v.d. Weilerhohe. Koirat tuotettiin Englannista siksi, että manner-Euroopasta tuominen olisi tarkoittanut neljän kuukauden karanteenia Suomessa, mikä ei ollut ihan halpaa lystiä. Isän ollessa mannermainen landseer, onnistuivat näiden narttujen tuojat saamaan Kennelliiton rekisteröimään koirat landseereiksi. Samoin tapahtui kahden seuraavan Englannin-tuonnin (1981), uros Caladh Sea Urchin ja narttu Harraton's Sea Mink, kohdalla. Mutta sen jälkeen menivät kirjan kannet kiinni, nöffi mikä nöffi, turha yrittää enää Brittein saarilta tuoda landseereina, olkoon vain landseervärisiä. Samoihin aikoihin (1981) tuotiin Saksasta uros Janus v. Petersberg – ja siis näiden kahden uroksen ja kolmen nartun avulla koko lansukasvatus Suomessa alkoi.

Seuraavat kaksi tuontia tulivat Itä-Saksasta vuonna 1984, ja saman vuoden lopulla yksi Länsi-Saksasta. Seuraava tuonti tuli Tanskasta vuonna 1987 ja sitä seuraavat vasta 1990-luvun alussa Belgiasta ja Hollannista. Näillä koirilla siis on Suomen lansukanta alunperin luotu. On jännä huomata, kuinka jotkut näiden ensimmäisten tuontikoirien piirteet ovat yhä näkyvissä tämän päivän koirissa: monesta voi suoraan arvata, mistä koirista ne polveutuvat.

Nyt on pentuhuoneessani viisi lansulasta, jotka polveutuvat suorassa narttulinjassa vuonna 1977 Suomeen tulleesta Englannintuonnista. Olenpa iloinen, että se esiäiti sattui olemaan se enemmän landseertyyppinen noista kahdesta silloin tulleesta nartusta.

mosse_ja_taina_1981-normal.jpg

Harraton's Sea Thistle (Mosse) ja Taina vuonna 1981 tai jotain, vuosiluku ei ole ihan varma.